maanantai 31. lokakuuta 2011

Kanalan sisällä kohta pinnat valmiina

Talvikanala on ihan pian valmis. Lattiamaton liimaaminen on enää jäljellä ja pari levyn saumaa tiivistettävänä, mutta muuten kanat voisivat jo muuttaa sisälle. Laitetaan pari kuvaa taas esittelyyn!

Oven luota päätyseinältä takaseinää kohti (tuo ilmastointitötterö on menossa tuonne päätyseinän yläosassa näkyvään aukkoon):



Orsien takaa takaisin päin:




Muovimaton asennusta (mies oli valinnut hyvän maton, kun voi leikata viivoja pitkin ja tarkistaa niiden avulla että onko suorassa!):





tiistai 25. lokakuuta 2011

Munia ja kanalaa

Talvikanala on nyt viittä vaille siinä mallissa että kanat voisivat kohta muuttaa sisään. Onneksi on ollut lämmin syksy, että ne ovet vielä viihtyneet ulkosalla. Ja onhan niillä tuo koppi mihin voivat mennä tuulella ja sateella. Tipuillakin on lämpölamppu siellä omassa boksissaan, joten en ole hätäillyt vielä kamalasti.

Toinenkin kana oli pusertanut ensimmäisen munansa viikonloppuna. Oli jotenkin tosi lämmin olo kun pesässä nökötti kaksi munaa. Ihan kuin oikea kanala! No onhan se toki. Mutta vain pieni sellainen.

Tässä pari kuvaa talvikanalan vaiheesta. Katossa on vasta aluskate ulkopuolella, siihen pitäisi vielä laittaa laudoitus ja pressu talveksi. Ensi kesänä sitten laitetaan kattohuopa paikoilleen. Seinätkin saavat olla talven tuulensuojalevyllä, ensi kesän projektiin saa kuulua se laudoituskin sitten. Pääasia että kanoilla on seinät ja katto niin etteivät ole talvella kylmässä. Ovi ja ikkuna ovat kierrätysmateriaalia, meidän edellisen omistusasunnon kylppärin ikkuna ja tämän hetkisen vuokra-asuntomme parvekkeen ovi. Varmasti toimittavat riittävän hyvin tehtävänsä.

Kanala edestä ja takaa.






Kanalan sisälevytysjuttuja.



Kanala ulkotarhoineen kesken projektin.


Onkohan nyt syyllinen jäänyt teostaan kiinni?


perjantai 14. lokakuuta 2011

Tiput jo 7- ja 8-viikkoisia

Niin on vaan aika mennyt ja nuorimmat tiput ovat jo nuorikoita. Ei olla keretty kamalasti kuvaamaan kun on ollut niin paljon muuta hommaa, mutta tänään otin kameran mukaan kun menin ruokkimaan porukkaa. Isot kanat viihtyvät yönsä kopissaan kaikki nätisti rinta rinnan. Tiput menevät omaan koppiinsa lämpölampun alle.









Tipuista kaksi vaaleinta on kukkoja. Toinen on viikon nuorempi kuin muut tiput, mutta sekin on hyvin päässyt porukkaan. Musta ja ruskea ovat kanoja.