keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Värinäyte

Kanojen kesämökki sai kolmelle sivulle jo hieman väriä. Etuseinän rimoitus on vielä kesken ja nurkkalaudat puuttuvat, mutta muuten alkaa hahmottua miltä tämä näyttää. Vakoiset osat ovat tietenkin vielä maalaamatta tuon etuseinän lisäksi, eikä kulkuaukkoon ole vielä luukkua tehtynä. Mutta kiva pikku koppero siitä tulee, vai mitä?



sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tiput ovat jo nuorikoita

Eilen kaveri soitti. Kertoi menneensä kanalaan jossa minun tipuni tällä hetkellä ovat keskenään. Hänen omat kanansa ovat katetuissa ulkotarhoissa koko ajan, mutta minun tipuni ovat pikkutarhassa päivät jos on hyvä sää ja kanalassa sisällä yöt ja sateiset päivät. Niin, kaveri meni kanalaan ja avasi oven ja katsoi lattialle. MISSÄ ihmeessä ne tiput on??? Hetken mietittyään ja selän oikaistuaan kaveri huomasi: Ai siinä!!! Minun tipuni olivat kiivenneet riviin ylimmälle orrelle. Ihan koko porukka. Nyt he ovat sitten virallisesti nuorikoita. Osaavat jo käyttää orsia!

Tänään kävimme koko perhe tervehtimässä kavereita ja vähän katseltiin myös kanoja siinä samalla. On ne vaan nättejä! Täytyy kyllä myöntää että kaverin kääpiö-kochinit ovat kyllä myös erittäin näyttökelpoista porukkaa. Mutta tässäpä muutama kuva kanasistamme.

Tässä kuvassa näkyy kaikki, mutta osa on pelkkää viuhunaa. Kuvan alareunassa Karla-Kaarlo, oikeassa reunassa Ylermi, yläreunassa Essi-Eemeli, vasemmalla Nessi-Nestori ja keskelle Kajsa-Konrad.


Essi-Eemeli

Karla-Kaarlo

Kaikki ruokakipolla. Tässä näkyy kivasti ylimpänä olevan Essi-Eemelin kauluksen kirjavat sulat.

Ylermi

Nessi-Nestori

Emäntä kesäletteineen ja pieni kanapaimen.

Kanapaimenta kiinnosti kovasti pienet ystävät.

Kanatarhaakin kerettiin käydä päivällä vähän maalaamassa ja mökkiin on nyt rimoitettu muut seinät paitsi aukeava etuseinä. Siinä on vielä kesken vähän tuon luukun aukeamismietinnän takia rimoitus. aei voi tehdä ennen kuin tietää millainen siitä pitäisi tulla.


perjantai 24. kesäkuuta 2011

Aitauksen kehikon maalausta

Aitauksen kehikko on kohta maalattu. Yritin sitä saada tänään maalattua, mutta taas sade sotki kaiken. Ei jäänyt paljosta kiinni. No, kohta se on maalattu ja sit pääsee virittämään verkkoa.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Aitaus maalausta ja verkkoa vailla

Aitaus on enää maalausta ja verkkoa vaille valmis. Aloitimme tänään maalauksenkin mutta alkoi ripsimään niin jätimme sen odottelemaan parempia kelejä.



torstai 16. kesäkuuta 2011

Aitauksen kehikko pystyssä

Tänään illalla kävin naputtelemassa aitauksen kehikon pystyyn. Se on tietysti melko mielenkiintoista touhua 11kk ikäisen pikkuapulaisen kanssa. Pitää olla erityisen varovainen ja säilyttää kaikkia vaarallisia nauloja ja vasaroita vähän ylempänä. Ristikkäiset tuet ovat rakennusaikaiset, kulmiin tulee hyvät tuet ja sivuille tulee vielä 2x2" lankkuja. Johonkin pitäisi vielä ovikin väsätä.

Alempi kuva on näköjään tullutkin otettua vinoon. aitaus on kyllä suorassa oikeasti.




Tiput vajaa 4vkoa + 5vkoa

Kävimme eilen kahden pienimmän lapsen kanssa katsomassa taas tipejä. Nyt ei enää pään kuvioinnista niin selkeästi erota kuka on kuka. Joitain tunnusmerkkejä kuitenkin on niilläkin jotka ovat olleet melko saman värisiä keskenään ja jotka on tähän asti parhaiten eroittanut pään kuviosta.

Eemeli Ensimmäinen


Ylermi Ykkönen


Karla-Kaarlo Kakkonen

Kajsa-Konrad Kolmonen

Nessi-Nestori Nelonen

Koko porukka


torstai 9. kesäkuuta 2011

Tipukatselmus, tiput 3vkoa + 4vkoa

Kävimme katsomassa lasten kanssa taas tipuja sijaisperheessä. Ne olivat kovasti kasvaneet ja jo ihan eri tuntuisia kädessä kuin viime kerralla. Huomasi muuten kädessä selkeitä kokoerojakin. Kanan alta kuoriutunut tipu on tietysti isoin, mutta ei enää kovin merkittävästi. Se on 5vrk vanhempi kuin kaksi seuraavaa ja 6-7vrk vanhempi kuin kaksi viimeiseksi kuoriutunutta, muistaakseni.

Tässä etummaisena kanan alta kuoriutunut. Se oli ihan peruskeltainen, vähän oranssiin vivahtava kuoriutuneena. Nyt siipisulkien päissä on vaaleat täplät. Kaunis tipu, mutta pelottaa että se on kukko.



Tässä etummaisena toisena koneesta kuoriutunut. Edelleen tosi kauniin vaalea. toivottavasti on kana!

Tässä sama tipu ihmettelee kameraa. Ihan kuin ois tehty vesikampaus :D


Tällä kertaa ei otettu varsinaisia poseerauskuvia. Oli niin kovaa suihkinaa että osa kuvista on ihan tärähtäneitä. tässä siis kelvollisin materiaali.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kesämökkiin kattohuopa ja talvimökkiin harkot passiin

Kanojen kesämökki sai kattoon hienon vihreän huovan. Koska katto ei ole harjakatto niin etureuna jäi vähän rumaksi, mutta pääasia että toimii kesäkäytössä. Kuvassa etureuna rämpsöttää vielä pitkänä, mutta sekin on jo nähnyt mattoveitsen viimeisen silauksen.


Laitettiin myös talvikanalan perustukset vatupassiin ja tehtiin pohjakehikko. Kehikkokuvassa harkot eivät ole vielä vatupassissa, eikä kehikko muutenkaan valmis. Toisessa kuvassa sitten harkot on laitettu suoraan, mutta siinä ei näy kehikko. Ja äitin pikku-apilainenkin on päässyt kuvaan!




Hiekkaa pitää vielä ajaa pari kottikärryllistä tuonne harkkojen ympärille ettei lähde liestymään harkkojen alta. Seuraava homma ois tehdä kehikon pohjaan rimat ja laittaa sinne myös rappausverkkoa ettei joku tule kanalan lattiasta läpi.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesämökkiä ja tipuja


Tämä emäntä ahersi eilen kanasten kesämökkiin etuseinän samalla kun pienin lapsista nukkui päiväunet naapurilta saaduissa hienoissa Oran retrorattaissa. Isommat pojat leikkivät pihalle pystytetyssä kupoliteltassa. tosin kuvassa pieninkin on vielä mukana telttapuuhassa.


Illalla ajeltiin lasten kanssa katsomaan tipuja. Kanan alta kuoriutunut on jo 3-viikkoinen ja neljä muuta ovat 2-viikkoisia. Sukupuolista saa edelleen heittä villejä veikkauksia.

Kanan alta tullut, veikkaan kukoksi:



 Ensimmäisenä koneesta kuoriutunut, veikkaan myös kukoksi:

Toisena koneesta kuoriutunut. Käyttäytyy kanamaisesti, mutta harjan takaosan korkea kohta vähän mietityttää. Harja ei ainakaan vielä punerra, eikä leuan alla ole heltan alkuja, voi siis olla myös kana:




Kolmanneksi koneessa kuoriutunut, voisi olla kana myös:



Neljäs konehaudottu. Ei varmuutta, mutta voi olla kukko:


perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesämökki kanoille alkuun

Kanathan tarvitsevat varmasti myös kesämökin, joten rakennamme sellaisen heti aluksi ettei tule pettymystä maaseudulle muutamisesta. Materiaalina toimi jämäjutut raksalta ja kolme kuormalavaa josta on purettu jalat pois. Katto vielä puuttuu, mutta sen kerkiää vielä. niin, eikä tuo nyt muutenkaan kovin valmis ole, runkoraakile vasta pystyssä. Nuo harkon palaset kulmien alla täytyy vielä vaihtaa parempiin harkkoihin, kun meinaavat mennä rikki.



Kesämökin etureuna tulee avattavaksi ja siihen taitaa tulla kaksi eri kerrosta. En ole vielä päättänyt kumpaanko kerrokseen sisäänkäynti tulee vai tuleeko peräti kumpaankin.


Talvilämpimän kanalan paikkaakin on jo vähän katsottu. Harkot on laitettu jo suunnilleen sinne päin, mutta eivät ole vielä lopullisesti mitattu paikoilleen eivätkä varsinkaan vaaterissa.


Kanalan alle jää tilaa mennä vaikka vähän varjoon vilvoittelemaan. Toivottavasti saadaan valmiiksi tämä ennen syksyä kun on tuota muutakin rakentamista talossa.