Mies teki myös lehtikompostin johon on tarkoitus tyhjentää huussin alusiakin.
Pienten ja vähän suurempienkin haaveiden toteutumista Ihalan tilalla. Tila sijaitsee Etelä-Suomessa, maaseudulla, mutta lähellä kaupunkia. Talonväkeen kuuluu isäntä, emäntä ja neljä eloisaa poikaa.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Munat koneessa
Ensimmäinen haudontayritys käynnissä. Munat ovat olleet koneessa 3,5vrk. Eilen illalla läpivalaisin ne ja kaikissa näkyi jotain. Yhdessä oli verirengas, joka tarkoittaisi sitä että se on mennyt kesken. Jätin sen kuitenkin vielä koneeseen jos sille tapahtuisi ihme. Muissa näkyi verisuonia tai tummempi piste, joka viittaisi hämähäkkimäisen verisuoniston kehittymiseen, eli siihen että muna on alkanut kehittymään tipuksi. Läpivalaisu oli NIIN jännää!! Munista kahdeksan on tyrnäväläisen maatiaiskanakannan munia. Sitten siellä on kaksi vähän vanhempaa kääpiökochinin munaa, jotka ovat olleet kaksi vuorokautta lyhyemmän aikaa koneessa. Niitä ei ole vielä läpivalaistu. Kone on Mini Advane. Otin automaattikääntölevyn pois nyt aluksi ja kääntelen käsin.
Kävimme myös koko perhe vapun kunniaksi touhuilemassa tilamme pihassa. Kana-aitauksen alakehikko on valmis ja paikallaan. Sen alle pitäisi pujotella rappausverkkoa seuraavaksi ja kiinnittää pystylaudat ja yläkehikko. Aitauksen seinämäverkkokin odottaa jo valmiina. Tässä aitauksen paikka. Ulkomitoiltaan 2,80m x 4,50m.
Mies teki myös lehtikompostin johon on tarkoitus tyhjentää huussin alusiakin.
Mies teki myös lehtikompostin johon on tarkoitus tyhjentää huussin alusiakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti